Kevättä rinnassa, hiekkaa sadevesikaivossa

Kevät

Kevät tulee kohisten ja se on hienoa. On mukava taas aamuisin nousta sängystä ja valmistautua uuteen työpäivään, kun ulkona on jo valoisaa. Ulos mennessä ja autoon tai muuhun kulkuvälineeseen matkalla saattaa kuulla vaikka linnun laulua.

Hiekoittaminen on tärkeää

Monissa taloyhtiöissä on taas tänäkin talvena huoltoyhtiö ollut ahkerana ja hiekoittanut pihoja ja parkkipaikkoja, että ihmisillä olisi turvallista kulkea. Hiekoitushiekka poistetaan aina joka kevät harjaamalla, että pihat olisivat kesän taas hienossa kunnossa.

Sadevesikaivot tulee huoltaa säännöllisesti

Hiekoitushiekkaa kuitenkin kulkeutuu aurauksen ja harjaamisen yhteydessä myös pihoilla oleviin sadevesikaivoihin. Hiekoitushiekka yhdessä muun irtoaineksen kanssa rasittaa pihojen kuivatukseen tarkoitettuja sadevesijärjestelmiä.

Paras tapa ehkäistä sadevesijärjestelmien toimintahäiriöitä on huoltaa niitä tyhjentämällä sadevesikaivot säännöllisesti. Myös paikoitushallien sadevesikaivot kannattaa huoltaa. Aika ajoin myös sadevesikaivoja yhdistävät linjat tulisi huoltaa painehuuhtelulla.

Mikko Ihonen

On inhimillinen toimitusjohtaja, joka haluaa Drainmanin erottuvan myös arvopohjaltaan. Mikko pitää perinteisiä arvoja, kuten rehellisyyttä, asiakaskeskeisyyttä ja innovatiivisuutta yrityksen itseisarvona.
020 7301021
mikko.ihonen(at)salaojat.fi